ASUNNON ENTISÖINTITYÖT

ASUNNON ENTISÖINTITYÖT

Usein luullaan, että asunnon rakentaminen on helppo homma, mutta nyt, kun olen itse toiminut tällä alalla useiden vuosien ajan, voin vakuuttaa, että näin ei ole. Väärä luulo ja väärät päätökset ovat aiheuttaneet monenlaista henkistä ja aineellista vahinkoa. Tässä muutama esimerkki, mikä voi mennä vikaan:

1. ASIAKAS TEETTÄÄ ERI TYÖVAIHEET ERI URAKOITSIJOILLA

Tällaisessa tapauksessa on asiakas tilannut viimeistelemättömän asuntonsa rakennustyöt 3-5 eri alojen ammattilaiselta – laatoittaja, sähkömies, timpuri, kipsilevyjen asentaja, maalari, putkimies jne. Suurimpana haasteena on tällöin kaikkien asianosaisten sujuvan yhteistoiminnan varmistaminen. On otettava huomioon, että tekijät eivät tunne toisiaan ja keskinäinen sopiminen työvaiheista ja järjestyksestä on joskus hyvin vaikea.

Aina saattaa olla joukossa mukana ”heikoin lenkki”, jonka tekemä virhe saattaa vaikeuttaa muiden työntekijöiden tehtävien hoitamista ja aiheuttaa asiakkaalle lisäkustannuksia. Tällaisessa tilanteessa on asiakkaan tiedostettava, että hän joutuu yleensä hankkimaan myös kaikki rakennusmateriaalit ja tarvikkeet. Koko urakan järjestäminen on silloin työlästä ja aikaa vievää ja monissa tapauksissa saattaa olla, että lopputulos on kaikkea muuta kuin olisi odotettu.

2. ASIAKAS ON PÄÄTTÄNYT, ETTÄ ASUNNON ENTISÖINTIURAKAN HOITAA YKSI MONITOIMIMIES.

Tällaisessa tapauksessa on suurin vaara se, että vahinkoa syntyy pitkällä tähtäimellä ja jotkut virheet ilmenevät ehkä vasta jonkin ajan kuluttua. Käytännössä on tilanne se, että asiakas on löytänyt sen ainoan ja parhaan rakennusmiehen ja se taas tarkoittaa, että mies toimii itsenäisesti ja ilman minkäänlaista valvontaa.

Ensimmäisen vaihtoehdon kohdalla olisi laatoittaja huomannut heti, että putkityöt tai kipsityöt on hoidettu huonosti. Tässä tapauksessa hoitaa yksi rakennusmies kaikki hommat omin voimin ja pystyy näin kätkemään jonkin epäonnistuneen työvaiheen tulevien vaiheiden avulla tai ei edes huomaa tekemiään virheitä. Tämä taas saattaa johtaa siihen, että asiakas huomaa vasta kahden vuoden kuluttua, että maalattu pinta halkeilee tai putket ovat vuotaneet jo muutaman vuoden ajan ja alakerran naapurin seinä on homeessa. Kannattaa muistaa, että jos yksi mies ilmoittaa hallitsevansa kaikki tehtävät, hän ei itse asiassa osaa paljon mitään. Von oman kokemuksen pohjalta vakuuttaa, että tämä on totuus 90 % sellaisten tapausten osalta.

3. KAIKKEIN EDULLISIMMAN TARJOUKSEN TEKIJÄ

Asiakas on pyytänyt esimerkiksi kolme tarjousta, joista yksi on muita selkeästi edullisempi. Asiakas hyväksyy sen ensisijaisesti hinnan johdosta. En halua tässä sanoa, että edullisin tarjous on aina muita huonompi, mutta haluan kuitenkin korostaa muutamaa yksityiskohtaa, joihin tulisi tarjousten valinnassa keskittyä. Tärkeintä on, että asiakas on selvittänyt itselleen, mitä tarjous pitää sisällään. Toinen tärkeä asia on tutkia tarjouksen tekijän taustaa ja sen palveluksessa toimivien työntekijöiden pätevyyttä alalla. Helpoin tapa siihen on pyytää tarjouksen tekijältä työsuunnitelma ja aikataulut sekä selvitys kaikkien työvaiheiden ja prosessin osalta, yksityiskohtia myöten. Näin saa melko hyvän varmuuden, onko rakentaja sanansa mittainen mies.

Toivon, että näistä neuvoista tässä blogissa on apua asunnon entisöimiseen liittyvien päätösten tekemisessä.

Ystävällisin terveisin,
Martin Saar

Pyydä hintatarjous!

Tarjoamme asiakkaillemme ammattimaista palvelua, joka kattaa maksuttoman kustannuslaskelman, suunnitelmien laatimisen ja toteutuksen.

Pyydä hintatarjous!
Uusimmat kirjoitukset
MTR nr: EEH009399 – ehitamine | © Copyright 2018 NC Partnerid

Küsige pakkumist ja saate 5% soodustust!

Vastame teile esimesel võimalusel.