Asunnon korjaus

Asunnon korjaus

Kannattaako asunto korjata edullisesti ja osittain korjauttaa osa kerrallaan ja kunnolla?

Joudumme aina välillä tekemisiin asiakkaiden kanssa, jotka ilmoittavat asuntonsa korjaustarpeesta, mutta lisäävät heti, että budjetti on tarkalleen “X euroa”. Laadimme asiakkaalle hintatarjouksen, mutta loppusumma ylittää reilusti asiakkaan ilmoittaman määrän. Asiakkaan kannalta tilannetta tarkistellen voisi kysyä, mistä pitäisi säästää, olisiko se tehtävä jokaisen erillisen työn osalta tai keskittyä vain tiettyyn tehtävään ja hoitaa se kunnolla?

Jos pyritään säästämään jokaisen tehtävän osalta, niin koko korjausurakka jää kokonaan hieman vajaaksi ja pahinta on, että niitä töitä, joita tänään vähennetään, ei voi enää joskus tulevaisuudessa toteuttaa. Jos päätetään kokonaisvaltaisesta säästöstä, päätös yleensä pitää ja paluuta lähtöpisteeseen ei ole.

Olen itse ehdottanut asiakkaille tällaisessa tilanteessa tietyn kokonaisuuden kunnolla ja laadukkaasti hoitamista, siitä voittavat kaikki. Jos esimerkiksi olette myymässä asuntoa, niin sen arvoa riittää nostamaan jo pelkästään se, että kylpyhuone on huolellisesti korjattu ja asunto kaipaa muulta osin vain hieman maalia. Pahempaa on, jos koko asunto kaipaa monenlaisia korjaustoimia tai että kylpyhuoneeseen ei ole laitettu lattialämmitystä ja seinälaatat on kiinnitetty epätasaiseen alustaan.

Ostaja tai arvion antaja katsoo yleensä, että kylpyhuone on uusittava kokonaan. Toinen tilanne on taas silloin, kun asiakas on saanut säästökorjauksen toteutettua ja toteaa kahden vuoden kuluttua, että asunto kaipaa jo uutta remonttia. Lue, mikä tekee asunnon entisöintitöistä haasteellisen?

Lugupidamisega,
Martin Saar

Pyydä hintatarjous!

Tarjoamme asiakkaillemme ammattimaista palvelua, joka kattaa maksuttoman kustannuslaskelman, suunnitelmien laatimisen ja toteutuksen.

Pyydä hintatarjous!
Uusimmat kirjoitukset
MTR nr: EEH009399 – ehitamine | © Copyright 2018 NC Partnerid

Küsige pakkumist ja saate 5% soodustust!

Vastame teile esimesel võimalusel.